Toiminta

Seikkailu ja elämykset kuuluvat partioon. Ryhmässä oppii myös sen, että kaikkien ei tarvitse osata kaikkea eikä ole olemassa parasta partiolaista ja sen, että uusia asioita voi ja kannattaa opetella. Partiotoiminnassa myös nuoret johtajat saavat tehdä asioita itse; ottaa vastuuta, oppia uutta ja saada tukea kokeneemmilta johtajilta. Mm. leirien ja tapahtumien suunnittelu ja toteutus tehdään yhteistyössä – näin opitaan uutta puolin ja toisin.

Partiossa toimitaan ikäkausiryhmissä (sudenpennut, seikkailijat, tarpojat, samoajat ja vaeltajat), jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Lippukunnassamme toimii ryhmiä kaikissa ikäkausissa. Ryhmät kokoontuvat yleensä viikoittain joko kololla, eli partiolaisten kokoontumistilassa, tai jossain muussa paikassa. Perinteisten kokousten lisäksi ryhmät käyvät mm. tutustumiskäynneillä eri paikoissa.

Partiossa opitaan käden ja mielen taitoja, osataan antaa ensiapua tai lauletaan iltanuotiolla ja kitara soi. Toiminta on kansainvälistä, ja se antaa nuorille uusia kokemuksia kansainvälisten ystävien kanssa. Toiminta on puoluepoliittisesti sitoutumatonta ja kaikille yli 7-vuotiaille avointa. Oulun Valppaat on tyttölippukunta, mutta Oulusta löytyy myös poika- ja sekalippukuntia.

Partiotoiminnan tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista vastuuntuntoisia ja itsenäisesti ajattelevia yhteiskunnan jäseniä. Toiminta on aatteellista, joka tarkoittaa sitä, että partiolla on oma arvoperustansa. Arvot ja aate kiteytyy partioihanteissa, -lupauksissa ja -tunnuksessa. Partion perustaja, Robert Baden-Powell toivoo, että partiolaiset jättäisivät tämän maailman vähän parempana kuin sen löysivät, ja tähän ajatukseen partiotoiminnan perustan voikin tiivistää.

Videot Suomen Partiolaisten Youtube-kanavalta.