Partiotyttölippukunta Oulun Valppaat ry juhli satavuotista taivaltaan 8.-9.9.2017. Lauantaina vanhat Valppaiden vaeltajaporukat kutsuttiin perinteiseen OV-PT -partiotaitokilpailuun lippukunnan kämpälle, Kalimelle. Tehtävät olivat monipuolisia testaten niin partiotaitoja,…
Hyppää mukaan elämäsi seikkailuun
Ajankohtaista
Tervetuloa uusille nettisivuillemme!
Oulun Valppaiden satavuotisen historian kunniaksi nettisivut ovat kokeneet muodonmuutoksen. Ulkoasu ja myös sisältö tulee ennen satavuotisjuhlaa kokemaan vielä hienoista päivitystä. Katsele ympärillesi, tervetuloa!
Partiotoimintaa Oulun keskustassa
Oulun Valppaat on oululainen tyttölippukunta, johon kuuluu tällä hetkellä noin 100 jäsentä. Lippukunta on perustettu vuonna 1917 nimellä Oulun partiolaiset, jonka yhtenä osastona aloitti Oulun Lyseon Valppaat. Vuonna 1917 lippukunnasta irtautui poikien ryhmä, jonka jäsenet perustivat itsenäisen lippukunnan, Oulun Metsänkävijät. Pari vuotta myöhemmin, vuonna 1919, Oulun Valppaista irtautuu myös toinen osasto muodostaen lippukunnan nimeltä Pohjan Veikot. Tämän myötä Oulun Valppaista tuli lopulta tyttölippukunta.
Alusta asti lippukunnan toimintaan on kuulunut olennaisena osana aktiivinen viikkotoiminta. Lippukunta on järjestänyt jäsenilleen leirejä, retkiä ja muita tapahtumia, sekä osallistunut aktiivisesti alueellisiin, alueen partiopiirin, keskusjärjestön ja maailmanjärjestöjen tapahtumiin.